Meillä on hauska viikonloppusuunnitelma: lähdemme retkelle Pariisiin. Saimme houkuteltua mukaan ison joukon ystäviä Grenoblesta, ja lisäksi kaksi ihanaa syksyn vaihtarikaveria, joita emme ole nähneet sitten vuodenvaihteen. Säätiedotuksen mukaan viikonlopuksi on luvassa lämmintä ja aurinkoista. Lue lisää »
Tällä sivulla kerromme kuinka kolmen vuoden onnellinen jakso Munkkiniemessä päättyy, ja suuntaamme kohti Erasmus-seikkailua Grenoblessa. Kirjoitamme viikottain kuulumisiamme tai raportoimme muista mielessämme liikkuvista asioista. Olet tervetullut paitsi seuraamaan matkaamme, myös osallistumaan. Lyhyt kommentti aina silloin tällöin antaa meille paljon intoa kirjoittamiseen.
Rendez-vous à Paris
Pauliina kirjoittanut 8/4/2010Vuorilta koripallokentälle ja sieltä vuorille
Rasmus kirjoittanut 7/4/2010Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet sieltä tähänastisen elämäni kaikkein intensiivisimmästä päästä. Tavallaan olisi mukavaa maistella jokainen uusi kokemus kukin kerrallaan, levätä välissä ja sitten kirjata ehyt kertomus blogiin. Näin en ehtinyt tekemään, joten seuraa jonkinlainen muistio päivästä La Gravessa, turnausmatkasta Ranskan insinöörikoulujen korismestaruuksiin ja pääsiäisestä Chamonix’ssa. Lue lisää »
Ampumahiihtoa, kouluhommia, Meri ja kevätflunssa
Pauliina kirjoittanut 31/3/2010Tässä tiivistettynä selitys viimeiset pari viikkoa kestäneeseen hiljaiselooni. Piti kirjoittaa heti ampumahiihtopäivänä, että olin ampumahiihtämässä, mutta silloin poikkeuksellinen koulustressi pukkasi päälle, sitten sain rakkaan vieraan Suomesta ja piti tehdä lisää koulujuttuja, ja vielä kaiken kukkuraksi ärhäkkä kevätflunssa pääsi yllättämään. Lue lisää »
Uudet kujeet
Rasmus kirjoittanut 22/3/2010Viime viikolla jotkut kesämiehet pelasivat jalkapalloa campuksella ilman paitaa. Viikonloppu oli ensimmäinen pitkään aikaan ilman laskettelua, koska 2 Alpesillakin satoi vettä. Sunnuntaina ratkaisun liikkumattomuuteeni toi Björn, joka pyysi minut kiipeilemään kanssaan. Tuntui mukavalta palata monen vuoden tauon jälkeen tämän jalon lajin pariin. Kävimme boulderoimassa sisällä talossa, jossa oli kolme isoa huonetta täynnä reittejä ja paksut patjat lattialla. Täytyy sanoa, että kiipeilijöiden taso täällä on jopa Turun kiipeilypalatsia selvästi korkeampi. Lue lisää »
Paluu Otaonnelaan, osa II
Rasmus kirjoittanut 17/3/2010Muistan kuinka ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä ajoimme Jukan kanssa isoisäni tuttavalta lainaksi saadulla pakulla Otaniemeen opiskelemaan. Vapauden tunne ensimmäiseen omaan kämppään muutosta ja innostus alkavia tekniikan opintoja kohtaan todella hellivät minua tuona aurinkoisena elokuun päivänä. Ilo loppui lyhyeen kun alle puolen vuoden jälkeen lähdin armeijaan vuodeksi. Armeijan jälkeen palasin Otaniemeen, mikä tietysti tuntui hyvältä, vaikkei fiilis muistaakseni ollutkaan yhtä vahva kuin ensimmäisellä kerralla.
Tasan kolmen kuukauden päästä Lue lisää »
Paljon hienoja autoja
Rasmus kirjoittanut 14/3/2010Eilen lauantaina pyörähdin kolmen muun vaihtarin kanssa Geneven autonäyttelyssä. Näyttelystä olin kuullut jo aikaisemmin Suomessa, vaikken autoteollisuuden tapahtumia seuraa oikeastaan pennin vertaa. Kuten arvata saattaa, lentoaseman yhteyteen rakennettu messukeskus ei ollut ihan pieni, eikä autoja ollut näytillä ihan vähän. Lue lisää »
Tätä ei ranskan opettaja kertonut
Rasmus kirjoittanut 12/3/2010Ranskan oppiminen tuntuu ainakin omalla kohdallani etenevän kuin ohjelmistoprojekti. On vaiheita, jolloin mitään näkyvää kehitystä ei tapahdu, kun taas toisinaan kehitys tuntuu nytkähtävän reilusti eteenpäin aivan yht’äkkiä. Nykyään ymmärrän luennoilla lähes kaiken niin kauan kuin jaksan keskittyä. Useimmiten ote herpaantuu Lue lisää »
Easy like Sunday morning
Pauliina kirjoittanut 7/3/2010Ihana sunnuntaiaamu Grenoblessa: ruhtinaallinen aamiainen, Spotifyssa Bachin pääsiäissäveliä ja edessä autuas lepopäivä. Lisäksi sankka lumisade viime viikon kesäilmojen jälkeen, joten voi hyvällä omallatunnolla palata lämpimään sänkyyn torkuttelemaan aamiaisen jälkeen ja toisaalta tietää, että lumisade tekee hyvää kevään laskuolosuhteille.
Merkittävä kalustopäivitys
Rasmus kirjoittanut 6/3/2010Nimi on enne ilmeisesti myös blogeille. Petin Grenoblen suomalaisten lumilautailijoiden klaanin ja ostin sukset, puikot, skimbat puolitoista viikkoa sitten. Ajatus on kytenyt mielessäni jo aika pitkään, mutta tähän asti olen tukahduttanut vaihtoaikeet ja jatkanut tyytyväisenä lumilautailijana. Viime viikolla sitten osana aikuiseksikasvamisprosessia tai ties mitä kävelin ulos webbiteknologiakurssin luennolta ja marssin Espace Montagneen ostamaan sukset. Lue lisää »
Havuja, per*ele!
Pauliina kirjoittanut 2/3/2010Vancouverissa kävi miten kävi, mutta onneksi tämänpäiväisessä revanssissa Suomen toivot Laura ja Pauliina pääsivät näyttämään närhen munat Ranskan ski de fond-joukkueelle. Kyllä siinä paskeripään hymy hyytyi, kun sinivalkoiset supernaiset kiitivät myrskyn lailla latua edestakaisin (ruisleivän voimalla, kuinkas muuten), samalla kun paikalliset starat hakivat takapuolituntumaa lumeen. Jopa monsieur le prof yltyi huimiin kannustushuutoihin “Syomi, Syomi, bravo Syomi!” Lue lisää »





