Näkemiin Grenoble!

Pakkaamista, siivoilua ja jäähyväisiä. Melkein kaikki vaihtariystävämme ovat jo lähteneet. Ennen piti aina tarkkaan miettiä, keitä pyytää mukaan juhliin ja retkille, ettei porukkaa olisi ihan liikaa. Nyt on mietittävä, ketkä ovat vielä Grenoblessa ja toivottava, että kaikki pääsisivät tulemaan. On rankkaa olla yksi viimeisistä kotiinlähtijöistä, vaikka lähtöä onkin hauskaa tehdä kaikessa rauhassa. Olen myös nauttinut kovasti viimeisistä kuumista ja pimeistä illoista viimeisten buy prescription drugs with no prescription vielä täällä olevien kavereiden kanssa.

Rasmus lähti viikko sitten. En ole ikinä asunut yksin ja huomaan, että itselleen ei oikein viitsi laittaa ruokaa, kotia ei ole helppo pitää siistinä ja koko ajan tekee mieli olla menossa jossain, ettei tarvitsisi nyhjätä yksinään sisällä. Olenkin käynyt jumpassa ja loikoillut auringossa, viettänyt paljon aikaa vielä täällä olevien ystävien kanssa, uusinut yhden tentin, jota en ollut päässyt läpi tenttiviikolla toukokuun alussa ja olen pikku hiljaa aloittanut siivoamaan ja pakkaamaan. Nyt kun Rasmus on jo Suomessa, on ollut tärkeää pitää itsensä kiireisenä, koska kotona ei ole enää hauska viettää aikaa.

On hassua, että samaan aikaan toisaalta tuntuu valtavan haikealta lähteä täältä lumihuippuisten vuorten kaupungista, ja toisaalta en malttaisi odottaa ensi keskiviikkoa ja kotiinpääsyä. Rasmus on löytänyt meille asunnon unelmapaikalta Helsingin Pohjoisrannasta, ja odotan innoissani sen näkemistä. Tekee mieli ajatella kaikkia kesäpuuhia Helsingissä ja Turussa, fiilistellä ystävien ja perheenjäsenten näkemistä, suunnitella mitä suomiherkkuja haluaa syödä ekaksi, muistella valoisia ja kylmiä kesäöitä ja hyttysiä. Lisäksi minulla on kova ikävä omaa yliopistoani ja vanhaa työpaikkaani (olen jo lomaillut tarpeeksi), merta (olen asunut viimeiset kahdeksan vuotta ennen tänne tuloa niin lähellä merenrantaa, että täällä ihanien vuorten ympäröimänä on yllättäen iskenyt kauhea meri-ikävä), suomen kieltä ja sitä, että tietää tarkalleen miten toimia missäkin tilanteessa.

Puhuin ruotsalaisten ystävieni kanssa kotiinpaluusta, ja tulimme siihen tulokseen, että huolimatta siitä, miten ihana vuosi tämä on ollut ja miten hyvin olemme sopeutuneet ranskalaiseen ja grenoblelaiseen kulttuuriin, meillä on ikävä niin kutsuttua kotikenttäetua, josta voi nauttia vain omassa kotikaupungissaan. Tietää siis, mihin kannattaa mennä jos haluaa syödä maailman herkullisinta lounassalaattia ulkona, juoda kahvia ja nauttia valtaisan korvapuustin, jos täytyy ostaa jokin tietty tavara tai vaikka lainata kirjastosta jokin kirja. Kotikenttäetuun sisältyy myös mahdollisuus lainata autoa vanhemmilta tai kaverilta, tarjota kotonaan yösija Helsingissä vierailevalle ystävälle ja se, että tietää keneltä kysyä apua tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka olemme täällä saaneet paljon apua ja tukea ystäviltämme, osaamme jo kieltä ja tiedämme pääpiirteittäin miten toimia, kotona kaikki on silti helpompaa.

Tulen muistelemaan kaiholla ja rakkaudella huoletonta elämääni Grenoblessa. Ikävöin jo nyt laskettelua ja aikaisemmin kotiin palanneita kavereita. Ikävöin erasmusten yhteishenkeä ja sitä, että koko ajan on jotain uutta ja ihmeellistä koettavaa. Kuukauden päästä minun tekee varmasti mieli jo patonkiakin. On ihanaa, että olen saanut kokea tämän melkein vuoden kestäneen seikkailuretken, mutta vieläkin ihanampaa on palata takaisin omaan vanhaan elämääni ja tuttuihin ympyröihin. Kaipaan arkea ja vanhoja ystäviä. Sanomalehden lukemista ja elokuvien alkuperäisversioiden katsomista suomenkielisillä tekstityksillä. Olen iloinen, että sain kokea Rasmuksen kanssa tämän vaihtarivuoden, ja että pian palaamme yhdessä kotiin.

Piknikillä Aurinkokuninkaan puutarhassa

Tapasimme vanhat ystävämme Pessin ja Elinan viikko sitten Pariisissa. Vaikka ilmat eivät olleetkaan ihan yhtä suotuisat, kuin viime vierailullamme, pääsimme kuitenkin nauttimaan täysin siemauksin pariisilaistunnelmaa, ranskalaisia herkkuja ja jopa kulttuuria. Muistelimme vanhoja ja suunnittelimme uusia seikkailuja. Toimme myös mukanamme yllärimies-Mikon Turusta, ja poikien juoni hiukan sekoittaa matkapakkaa tuntui onnistuneen. Mikko oli reissaamassa Euroopassa ja kävi samalla luonamme Grenoblessa. Hän oli varannut paluulennon Suomeen Pariisista, joten Pessin ja Elinan yllättäminen ja Pariisin-kierros onnistuivat mainiosti samalla ressulla.

Olemme viettäneet jo kolme turistiviikonloppua Pariisissa Rasmuksen kanssa, joten sovimme heti alkuun, että hajaannumme hetkeksi kun Pessi ja Elina katsastavat Louvren ja Eiffel-tornin huipun. Me emme tosin myöskään ole ikinä nousseet huipulle asti, mutta korkeanpaikankammon ja erasmus-budjetin puitteissa päätimme jättää tälläkin kertaa väliin. Sen sijaan keksimme monta hyvää näkemisen arvoista paikkaa, joissa emme olleet vielä päässeet käymään.

Turisteja jonottamassa Eiffel-torniin

Yksi uusista tuttavuuksista olisi ollut Pariisin modernin taiteen museo, jossa tapahtui viime kuussa merkittävä tauluvarkaus. Muistimme kyllä, ettemme näkisi muun muassa Picasson ja Matissen kuuluisia teoksia, jotka olivat viiden varastetun taulun joukossa, mutta kuvittelimme, että museolla olisi jotakin muutakin näytettävää ja rikostutkinnat selvitettynä kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen. Museo oli kuitenkin kiinni, ja meille kävi samalla tavalla kuin viimeksi, eli jouduimme tyytymään Palais de Tokyon näyttelyyn. Tarjolla oli onneksi uusi näyttely kiinnostavia valokuvia. Koska ulkona satoi vettä kuin saavista kaataen, päätimme katsoa näyttelyn ja nauttia sen jälkeen lasilliset ranskalaista omenasiideriä museon kahviossa, mikä sekin oli kiinnostava kokemus. Palais de Tokyo on muuten ilmeisesti nimetty sen sijaintikadun entisen nimen (1918-1945), Avenue de Tokyon mukaan. Eli se niistä nimeen liittyvistä jännittävistä salaliittoteorioista.

Mikko uskoo saavansa ruokamyrkytyksen

Versaillesin palatsi ja puisto olivat myös kohde, jota emme olleet vielä valloittaneet aikaisemmilla retkillämme. Olemme joka kerta miettineet, että menemme sinne, mutta tunnin junamatka ja huhut valtavista yleisömääristä ovat aina saaneet toisiin aatoksiin. Tälläkin kertaa äänestin voimakkaasti Luxembourgin puutarhassa nautittavan piknikin puolesta, mutta päätimme kuitenkin suunnata nokat kohti Aurinkokuninkaan vaatimatonta kotia. Meillä kävi tuuri, koska ymmärsimme epäselvän ja tietysti vain ranskaksi kuulutetun kuulutuksen siitä, että eurooppalaiset opiskelijat voivat marssia jonon ohi suoraan sisäänkäynnille ja pääsevät ilmaiseksi sisään. Olimme jonottaneet tuolloin vasta puolisen tuntia ja jonoa olisi riittänyt vielä pitkään. Lisäksi liput olisivat olleet aika kalliit, joten tuli heti voittajafiilis kun pääsi ilmaiseksi sisään.

Palatsi oli upea ja jaksoimme kiertää ehkä yhden kolmasosan sen sadoista huoneista. Sisällä oli tietysti paljon muitakin turisteja, joten päätimme tyytyä melko pikaiseen kierrokseen ja siirtyä pihalle nauttimaan auringosta ja piknik-herkuista. Mikon piti myös ehtiä vielä myöhemmin samana iltapäivänä lähtevälle lennolleen, joten meillä oli hyvä tekosyy katsoa linnan loistoa melko rivakkaan tahtiin. Näimme kuitenkin kuuluisan peilisalin ja Aurinkokuninkaan majesteetillisen vuoteen.

Ystävykset iltapäiväajelulla

Puutarhassa panimme merkille, että hulluille turisteille vuokrattiin golf-autoja, jotta tiluksiin tutustuminen ei kävisi ihan urheilusta, ja koska auton sai vuokrata sopuhintaan ja siihen mahtui neljä kyytiläistä, otimme tietysti tarjouksen vastaan. Köröttelimme katsomaan Marie Antoinetten palatsia puutarhaan laidalla ja nautimme hauskasta päiväajelusta. Valitettavasti autojen kuljettamisessa oli 24 vuoden ikäräja, joten minä ja Elina emme päässeet ajamisen huvista nauttimaan. Valitsimme ulkoilupäivämme hyvin, koska aurinko paistoi iltaan asti täydeltä terältä, kun taas muina päivinä Pariisissa oli melko viileätä ja sateista.

Kävimme Rasmuksen kanssa katsomassa viime vuonna kuolleen pariisilaisvalokuvaaja Willy Ronisin näyttelyn sillä aikaa kun Pessi ja Elina tutustuivat Louvren antiin. Olimme jo syksyllä innostuneet hänen töistään, joita olimme nähneet eräässä valokuvauslehdessä ja nyt olimme innoissamme siitä, että pääsimme katsomaan otoksia myös livenä. Näyttely oli kiinnostava Pariisi-turistille, koska Ronis on kuvannut paljon Pariisia hyvin kauniisti vuosikymmenten saatossa aina toisesta maailmansodasta viime vuosiin asti. Hänellä on myös paljon muita kiinnostavia kuvia.

Matkamme sisälsi turismin lisäksi määrätietoista kulinarismia: prescription drugs online without a prescription maistoimme tartarpihviä, simpukoita ja ranskalaisia, aitoja ranskalaisia täytettyjä lättyjä, crêpejä ja galetteja, paljon croissanteja, alsacelaisia makkaroita, viinejä, juustoja ja tietysti paikallista kebabia. Uskokaa tai älkää, raa’asta jauhelihasta valmistettu tartarpihvi oli ehdoton suosikkini. Harmittaa vieläkin, että olin sellainen nyhverö enkä ottanut omaa annosta. Grenoblessa on siis tavoitteena syödä vielä yhden kerran ulkona viimeisten päivien aikana, ja silloin tilaan oman tartarin.

Aamiainen

Ja kiireessään Rasmus tietysti unohti mainita kaikki minua pyöräretkellä kiinnostaneet asiat: kotieläimet, kukat, järven, yöpymiskylämme ja retkellä nautitut ruuat. Tämä on siis jatkoa Rasmuksen jutulle huimasta pyöräseikkalustamme.

Grenoblea ympäröivän maaseudun asukkaat ovat luomumaidon ystäviä. Siltä ainakin näytti, koska jokaisen talon pihalla oli pari kolme lehmää märehtimässä puiden varjossa. Ne olivat onnellisia lehmiä, joilla on tilaa juosta ja haistella, ja joiden vasikat saavat harjoitella elämää kaikessa rauhassa välittämättä tehotuotantopaineista. Välillä laumoja näkyi laiduntavan jopa jyrkillä vuorenrinteillä. Lehmät näyttivät siltä, että ne kierisivät pian rinnettä alas, jos ne menettäisivät tiukan sorkkaotteensa maanpinnasta. Silti ne tuntuivat olevan tyytyväisiä oloonsa pikku laumassaan.

buy amoxicillin width=”320″ height=”213″ />

Lehmiä niityllä

Lisäksi näimme lammaslaumoja, pikkuisia partapukkeja, kanoja, hevosia, kissoja ja koiria. Tämän kevään eläinvauvat olivat jo vanhempiensa mukana laitumella, ja pikku karitsat, varsat ja tiput nauttivat auringosta ja tuulesta vuoristoisilla pelloilla ja pihoilla. En usko, että talojen omistajat saavat elantonsa näistä eläimistä.

Toinen kiinnostukseni kohde tällä retkellä olivat kukat. Kaupungit olivat täynnä ruusuja. Suuria punaisia, keltaisia, vaaleanpunaisia ja oransseja ruusuja, jotka kasvoivat valtavissa puissa pihoilla ja suurina köynnöksinä talojen seinustoilla. Lisäksi pellot olivat punaisinaan unikkoja, keltaisinaan niittyleinikkejä ja valkoisinaan päivänkakkaroita. Arvatkaa vain, olisiko tehnyt mieli poimia niitä, mutta pyöräretkeläisen on hiukan vaikeata kuljettaa kukka-aarteita mukanaan kovin kauas. Kukkakuvien puolesta oli harmi, että kamera oli Rasmuksella, koska nyt kaunein loisto jäi ikuistamatta jälkipolville. Mieleeni painui kuitenkin paljon kauniita kukkakuvia.

Retkemme suunautui Paladru-järvelle, jonka vesi oli jäisen kylmää. En uskaltautunut edes uimaan, kastoin vain varpaita. Ei tietysti ole ihme, että vesi on hyytävää, koska se tulee sulamisvesinä edelleen lumihuippuisilta vuorilta, eikä ole kerennyt lämmetä juurikaan järveen asti ehtiessään. Vesi oli kuitenkin kirkasta, ja mukava hiekkapohja takaa keskikesän turisteille hyvät uimaolosuhteet. Rannalla oli elämää kuin Kanariansaarilla konsanaan, ja kioskikaupustelijat myivät vilukissaturisteille monenmoista uimalelua ja järvikrääsää, vaikka kukaan muukaan ei näyttänyt hinkuvan veteen.

Paladru-kylä puolestaan oli idyllinen ja eloisa, kuitenkin kaukana turistimeiningistä. Illalla kun saavuimme perille uupuneina päivän pyöräilystä, ravintoloista levisi ihania ruuantuoksuja kaduille, ihmiset istuivat terasseilla nauttimassa järven antimia ja kylän kolmesta hotellista kaksi oli täynnä. Söimme maittavia herkkuja pimenevässä illassa helpottuneina majapaikan löytymisestä ja aistimme tunnelmaa. Liikkeellä oli vielä tuolloin monenmoista lomailijaa, iältään vauvasta vaariin. Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan ranskalaisia. Ehkäpä ulkomaalaisturistit ilmestyvät kylään vasta kesemmällä.

Tasaista tietä on mukava polkea

Retkemme taisi ruokahuollon puolesta olla enemmänkin laihdutus- kuin varsinainen kulinarismimatka. (Ei ollenkaan huono juttu ottaen huomioon viimeaikaiset ja tulevat herkuttelut!) Söimme kerran kunnolla, nimittäin hotellimme ravintolassa, mutta muuten poljimme Orangina-limpparin, veden, banaanien, eväsleipien ja myslipatukoiden voimin. Oli kiljuva nälkä illalla kun saavuimme hotellille, ja sama juttu kun pääsimme takaisin kotiin. Hotelli-illalliseemme kuului ranskalaista häränpihviä (joka oli niin mureaa ja herkullista, että sitä pystyi leikkaamaan vaikka pelkällä haarukalla), suomalaisina pitämiämme erikoisuuksia neulamuikkuja, jotakin toista paikallisesta järvestä pyydystettyä kalaa, mansikoita, suklaakakkua ja salaatteja. Paikallinen hintataso oli melko alhainen, ja koska hotellihuone kahdelle maksoi vain 35e/yö ja ottaen huomioon päivän energiankulutuksen päätimme, että voimme hieman herkutella. Kyllä kannatti, nimittäin sunnuntain pyöräilyosuudellame ei ollutkaan yhtään kauppaa tai lounaspaikkaa auki. Edellisillan pihvi mahassa sotki kuitenkin helposti vielä toiset 50km.

Minullakin oli hauskaa pyöräretkellä. En olisi uskonut, että jaksan polkea noin pitkän matkan, ja vielä paljon ylämäkiä. Joissakin kohdissa jouduin taluttamaan, ja matkan jälkeen on todellakin ollut takalisto hellänä. Ehkä tästä voisi tulla meille uusi yhteinen harrastus, Suomessa minulla olisi vähän parempi pyöräkin. Nyt otetaan pari päivää iisisti, ja sitten vielä viikonlopuksi Pariisiin Pessin ja Elinan kanssa.

St-Nicolas-de-Macharin

Blogi on omalta osaltani viettänyt hiljaiseloa viimeiset kaksi viikkoa, koska olen lukenut tentteihin ja viimeistellyt opiskeluprojekteja täällä. Sain kuitenkin hommat pakettiin enemmän tai vähemmän kunniakkaasti ja sitä myöden siirryin muihin askareisiin viime viikolla. Lauantaina lähdimme Pauliinan kanssa tutustumaan lähiseutuun tarkemmin. Olimme jo aiemmin vuokranneet, muistaakseni blogissammekin featuroineet, métrovélot eli kaupungin keltaiset polkupyörät. Nyt halusimme siis lomailla ja pyöräillä läheisellä maaseudulla kaksi tai kolme päivää.

Tämäkin on ylämäki vaikkei se ehkä siltä näytä

Retken suunnittelu hoitui hattuvakioita heitellen, koska retkikuntamme kokemus pyöräretkistä oli huomattavan vähäinen. Päädyimme Isèren turismisivuilta löytyyneeseen reittiin Grenoblesta Paladru-järvelle. Reitin speksit olivat 120 kilometriä, 7 tuntia ja 557 metriä vertikaalista. Etukäteen oli hieman hankalaa suhteuttaa näitä tietoja omaan ajotuntumaan ja varustukseen. Arvelimme kuitenkin, että jos ranskalainen sunnuntaikuski katufillarilla ajaa reitin seitsemässä tunnissa niin mekin siitä selviydymme parissa päivässä.

Rasmus ajaa pähkinäpuiden varjossa

Lähtöpäivän aamuna eli eilen lauantaina haimme kaupasta pari mustekalaa reppujen tarakalle kiinnitämistä varten ja hyökkäsimme tien päälle. Oikeastaan lähtö tapahtui vasta kahdelta iltapäivällä, koska suoritimme erinäköisiä matkavalmisteluita, kuten karttojen tulostamisen google mapsista ja munan paiston eväsleipien väliin, lomalaisille ominaiseen verkkaiseen tapaan.

Lauantai-iltana yhdeksältä saavutimme määränpäämme Charavines’en kylän järven rannalla ja jäimme sinne yöksi. Olimme etukäteen tarkistaneet, että sieltä löytyy majataloja, mutta emme olleet varanneet yösijaa matkanopeuden tuntemattomuudesta johtuen. Kaksi ensimmäistä kylän kolmesta majatalosta olivatkin yllätten täynnä, joten otimme varsin kiitollisina vastaan tiedon vapaasta huoneesta kolmannessa.

Ihan kelpo huone (huom. pussilakanat) 35 eurolla

On valitettavasti niin myöhä ja olen niin väsynyt, etten kirjoita enempää. Sen takaan, että meillä oli mukava retki.

Keskellä näkyvien vuorien välistä nousimme lauantaina

Näytä buy prescription drugs on line suurempi kartta

Pauliina automaattipesulassa

(Varoitus: tämä juttu käsittelee pyykinpesua ja saattaa joidenkin mielestä tuntua tylsältä.) Ranskalaisilla ei ole usein omaa pyykkikonetta. Taloissa ei myöskään ole suomalaiseen tapaan pyykkitupaa eikä kuivausvinttiä, vaan ihmiset menevät itsepalvelupesulaan pesemään pyykkinsä. Pesulasta ei varata pyykkivuoroa, vaan sinne mennään katsomaan onko koneita vapaana. Jos ei ole, seuraava pesula löytyy usein muutaman korttelin päästä.

Toisaalta pesulasysteemi on kätevä: ahtaaseen kotikylppäriin ei tarvitse änkeä kallista ja huoltoa vaativaa pyykkikonetta, pesukoneen rikkoutumista ei liioin tarvitse pelätä, ja mikäli vaatteet kestävät kuivausrumpukäsittelyn, ne saa kuljettaa kuivina ja puhtaina noin tunnin pyykkiurakan jälkeen kotiin. Pesulapesemisessä on kuitenkin huonotkin puolensa: viiden kilon pyykkimäärän pesu maksaa meidän pesulassa 2,5 euroa eli 300 euroa maksavan pesukoneen hinnalla saa pestä 120 kertaa, jos ei laske veden, sähkön ja huoltojen hintaa mukaan koneen arvoon. Lisäksi pesulaan on yleensä pidempi kävelymatka, kuin omaan kylppäriin tai pyykkitupaan, ja siellä saattaa olla kovakin tungos, jos erehtyy pesemään suosittuna pyykkipäivänä. Lisäksi nykyvaatteet kestävät harvoin rumpukuivausta, mikä aiheuttaa kuivausongelman ja pahimmassa tapauksessa kosteusvaurion kotona. Yksi on kuitenkin varmaa, erasmusopiskelijalle itsepalvelupesula on mitä mainioin juttu, koska olisi todella vaikeaa yrittää hommata pesukone kotiinsa vuodeksi, jos sellaista ei vuokrakämpän varustukseen valmiiksi kuuluisi.

Meidän pesula on noin 200 metrin päässä kotoamme ja sieltä löytyy kaikki mukavuudet. Koneita on kolmea kokoa: 5 kg, 7 kg ja 16 kg, ja pesuhinnat vaihtelevat 2,5 eurosta vajaaseen kuuteen euroon. Lisäksi on iso, tehokas ja halpa linko ja kaksi kuivausrumpua. Ruuhkaa ei yleensä ole, ja koneet toimivat aika hyvin, vaikka yksi kuudesta koneesta onkin ollut pois toiminnasta koko täälläoloaikamme. Pesuohjelmat ovat nopeita ja tehokkaita, ja minusta tuntuu, että vaatteeni ovat kuluneet täällä nopeammmin kuin Suomessa. Ehkäpä koneet ovat hiukan liiankin tehokkaita, vaikka pesuohjelman ja -lämmön saakin säätää itse. Kuivausrumpua en uskalla kuvitellakaan käyttäväni, koska vaatteeni ovat Rasmusta lainatakseni riepaleita. Määritelmä tuntuu olevan ainakin tämän vuoden jälkeen oikea.

Rasmus täyttää linkoa

Pesemme yleensä pyykkiä vasta sitten, kun viimeisetkin puhtaat pikkuhousut ja kalsarit on käytetty, ja paitamme haisevat hieman samalta kuin paikallisilla. Tämä tapahtuu noin kahden viikon välein, ja silloin pesemme yleensä yhden tumman ja yhden vaalean koneellisen. Linkoamme kaikki pyykit, ja kuivaamme lakanat ja pyyhkeet kuivausrummussa. Pesukerralle kertyy hintaa kaikkineensa seitsemisen euroa.

Pyykkäämme yleensä yhdessä, mikä on mukavaa, ja mielestäni vähän romanttistakin. On kivaa ottaa yhteistä aikaa pyykinpesua varten. Yleensä pyykkäämme hiukan kiireessä, mikä vähentää romantiikkaa, ja joskus olen pyykännyt yksin ja kiireessä, mikä oli kamalaa. Vaikka pidänkin kovasti pesulastamme, ajattelen kaiholla kotipyykkikonettamme ja Munkkiniemen puistotien kätevää kuivausvinttiä.

Rannalla

Perheeni tuli vierailulle luokseni runsas viikko sitten. Johanna majaili meillä ja äiti ja Helena hotellissa. Rasmus teki kouluhommia oikein urakalla kun me tytöt hummailtiin Grenoblessa, Etelä-Ranskassa Montpellierissä ja Välimeren rannalla sijaitsevassa pienessä kalastajakylässä Sètessä. Olen syönyt valtavasti herkkuja viikon aikana: simpukoita, kalaa, rapuja, etanoita, fondueta, creppejä, ruisleipää ja suklaata.Koti-ikävä oli yltynyt jo aika kovaksi, joten oli ihanaa saada kotiväki vieraisille. Tuliaisiksi saimme valtavat kasat ruisleipää, puuroa, hapankorppuja, suomalaisia nannoja, lakua ja suklaata, jotka nekin lievittivät kivasti Suomikaipuuta. Saimme myös ujutettua kilokaupalla omia kamojamme lähtijöiden mukana tuliaisherkkujen tilalle, mikä oli mainiota kotiinpaluutamme ajatellen.

Ainoa harmi oli, että helteisen kuuma Grenoblemme oli muuttunut hyytävän kylmäksi, tuuliseksi ja sateiseksi takatalvikaupungiksi. Eikä siinä mitään, mutta suunnilleen samana päivänä kun kotijoukot tulivat, Suomessa alkoi ihmeelliset alkukevään helteet. Välimerellä tilanne oli parempi ja aurinko paistoi, mutta tuuli oli kova ja kylmä, eikä lämpötila kohonnut helteisen Turun lukemiin. Minä olin ainoa, joka uskaltautui uimaan jäätävään Välimereen. Hrrr! Onneksi löysimme kuitenkin tuulettoman rannan, jossa pääsimme vähän nauttimaan auringon lämmöstä.

Grenoble ei oikein näyttänyt parhaita puoliaan, koska koko ajan satoi ja kaikki kaupat ja monet ravintolat olivat pyhäpäivien takia kiinni. Kaupunki oli autio, koska asukkaat olivat varmaan lähteneet viettämään pitkää viikonloppua jonneki muualle pakoon sadetta. Olin suunnitellut, että teemme pikku vaelluksen lähivuorilla, mutta loppujen lopuksi kiipesimme vain ylös Bastilleen, koska kurja ilma ei houkutellut lähtemään kauemmas. Kävelimme kuitenkin kaupungilla ja söimme tapaksia espanjalaisravintolassa, koska ranskalainen keittiö ei tarjoillut antimiaan pyhäiltoina. Tapkset olivat herkullisia, ja Johannan kanssa kävimme kokeilemassa vielä fondue- ja pihvipaikat myöhemmin.

Villiunikot

Montepellierin naapurissa sijaitseva Sète puolestaan oli ihana. Vuokrasimme Grenoblesta auton ja ajoimme halki Etelä-Ranskan viinimaisemien ja kotieläintilojen. Pikkukaupunki oli oikea kalastuskeskus, jossa kanavat halkoivat keskustaa siten, että kalastaja-alukset pääsivät purkamaan lastinsa suoraan rantaravintoloihin. Koska kaupungissa ei kylmä merituuli puhaltanut yhtä kovasti kuin rannalla, pääsimme nautiskelemaan välimerellisestä tunnelmasta monissa ravintoloissa ja kahviloissa. Kiertelimme pikku kujia ja istuskelimme auringonpaisteessa. Söimme simpukoita ja ranskalaisia, paistettua tonnikalaa, jättikatkarapuja ja valtavan isoa kampelaa. Maistelimme paikallisia viinejä ja joimme pieniä ja pahoja ranskalaisia kahveja. Paluumatkalla Grenobleen sunnuntai-iltapäivänä koimme myös aidon ranskalaisen ruuhkan nelikaistaisella moottoritiellä. purchase prozac online Välillä automassa vain pysähtyi ilman syytä, ja sitten odoteltiin kunnes jonon ensimmäiset pääsivät jälleen liikkeelle. Suomalaista meinasi ruveta harmittamaan, mutta ranskalaiset pysyivät tyyninä. Onneksi ruuhka hellitti lopulta ja pääsimme takaisin Grenobleen ja äiti ja Helena ehtivät kommelluksitta maanantaiaamun paluulennolle.

Johanna jäi vieraaksemme vielä pariksi päiväksi, ja jännäsimme pääseekö hän ollenkaan kotiin ja arkkitehtipääsykokeisiin ensi maanantaina, koska Islannin tuhka-tulivuori oli taas tuprautellut ilmoille ongelmia lentoliikenteelle. Koska lentoa ei viimeiseen iltaan mennessä ollut peruttu, päästimme Johannan lähtemään bussilla Geneveen keskiviikkoaamuna. Lentokentälle tullessaan hän kuitenkin huomasi, että lähtevien lentojen joukossa oli yksi peruttu: hänen lentonsa alupätkä Genevestä Riikaan. Perumisen syynä ei ilmeiseti ollut tuhka, vaan jokin muu ongelma. Johannalle kävi kuitenkin niin onnellisesti, että hänen lentonsa vaihdettiin suoraan Geneve-Helsinki -lentoon ja lukuunottamatta odottelua Geneven kentällä harmia ei koitunut.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja Suomikaipuu on edelleen kova. Nautimme kuitenkin mielellämme viimeisistä lomaviikoistamme Grenoblessa ja muistelemme varmasti aina lämmöllä ja rakkaudella tätä vuotta.

Vappu vaikka väkisin

Suomessa paras opiskelijajuhla on tietysti vappu. Teekkareilla se kestää hurjimpien huhujen mukaan viikoista kuukausiin, ja valtsikassakin on tapana juhlia ainakin kolme päivää ja yötä: pre-vappu, vappu, ja piknik Ulliksella. Grenoblessa kaikki oli kuitenkin toisin.

Huomasin vappuaattoaamuna facebook-statuksien perusteella, että vappu oli tullut. En kuitenkaan alkanut kijahdella riemusta, vaan kirjoitin EU:n ulkopolitiikkaa käsittelevän esseeni loppuun (deadline vappuaattona, mitä järkeä, voisi suomalainen opiskelija ihmetellä). Katsahdin myös ulos viime viikkojen helteistä Grenoblea ja totesin, että perinteinen vappuilma oli. Sadetta ja ehkä 15 lämpoastetta. Hui kuinka kurja ilma tuli vapuksi, ajattelin.

Sitten oli tietysti paikallisliikenteen lakko, työn juhlan kunniaksi. Satoi vettä ja raitiovaunuja ei kulkenut lainkaan. Perjantain tentitkin peruttiin lakon takia. Olimme suunnitelleen ostavamme vappukruunut ylioppilaslakkien puutteessa, mutta turhaan, koska emme päässeet kaupoille vesisateessa. Koska esseeni piti palauttaa henkilökohtaisesti vappuaattona, olin jo hieman hädissäni varmasta kastumisestani ja esseeni kastumisesta. Urhea mieheni uhmasi kuitenkin myrskyä ja henkilökohtaisuusvaatimusta ja palautti sen kesken luentonsa, joten saatoin huokaista helpotuksesta.

Aloimme miettiä mitä tekisimme vappuna aattoiltapäivällä noin viideltä.Harmitti, yleesähän vappua suunnitellaan viikkoja. Lopulta päätimme kutsua kavereita meille Rasmuksen kanssa ja tarjoilimme nakkeja ja kotitekoista perunasalaattia drugs no prescription ja siman sijasta ranskalaista omenasiideriä, joka oli ihan kuin simaa. Laura oli ostanut meille kruunuja, ilmapalloja ja serpenttiiniä.

Kun lähdimme ulos nakki-illalliselta, hämmästyimme. Kukaan ei tiennyt mikä vappu on. Kruunujamme katsottiin kummeksuen, serpentiinille nyrpisteltiin nenää ja ilmapallojamme ihmeteltiin. Joku toivotti hauskaa kuningattarenpäivää ja ihmetteli, miksi emme ole pukeutuneet oranssiin. Joku puhkaisi ilmapalloni ja kutsui vappua valboriksi. Pitivät minua hulluna kun sanoin, että se on ruotsiksi vappen. Joku ihmetteli, miksi tuomme munkkeja bileisiin ja ikkuna auki iltaa ihan oikeasti ysiltä viettänyt naapurimme pyysi meitä olemaan hiljempaa, kun yritimme kiljahdella vappuilosta kotiportaillamme. Siis yhdeksältä. Ja vappuaattona. Voi Grenoble. Lähdimme juhlasta puoliltaöin.

Mutta sitten kaikki kääntyikin hyväksi. Piknikpäivänä satoi kahdesti aattoa kauheammin. Päätimme ostaa pitsat ja skipata Parc Paul-Mistraliin, paikalliselle Ullikselle, suunnitellun sadepiknikin ja mennä Joakimin kotiin. Siellä ruotsalaiset myönsivät, että suomalainen vappu on valboria hauskempi. Olimme kaikki pukeutuneet I <3 GRE -paitoihimme ja vesisateen pauhatessa ulkona nautimme pitsapiknikistämme. Joku soitti Grenoble-tiimimme lempparibiisejä Spotifysta, ja kilistelimme skumppalaseja. Yllättäen kaikki alkoivat tanssia. Vappumieli tuli, ja Liina rankkasi tämän vapun vappujen top-kolmoseensa. Olen samaa mieltä.

P.S. I love this city.

Lontoo

Puolitoista viikkoa sitten heti tuhkapilven haihduttua lensimme Pauliinan kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen tervehtimään sinne kotiutuneita ystäviämme. Edellinen vierailuni Lontoossa oli luokkaretki yhdeksännellä luokalla eli lähes kymmenen vuotta sitten. Pääpaino tällä retkellä oli kuitenkin Pessin ja Elinan kanssa olemisessa ja saimme kätevästi (ja edullisesti) asua heidän luonaan vauraalla asuinalueella Clapham Junctionin rautatieaseman lähimaastossa.

Matkustimme torstai-iltana Lontooseen buy fertility drugs without a prescription multimodaalisesti eli junalla Lyoniin ja sieltä easyJetillä lentäen Gatwickiin, josta Southern Railwaysin junalla Clapham Junctionille. Maanataiaamuna kukonlaulun aikaan sama toiseen suuntaan. Näiden välissä ehdimme kuitenkin nähdä ja kokea paljon ja sopivasti muistella menneitäkin. Perjantaina teimme yleisluontoisen kävelylenkin tutustuen keskustaan. Jouduimme Pessin kanssa nöyrtymään ja syömään sushia lounaaksi. Illalla katsoimme varsin humoristisen tulkinnan Moby Dickistä Lyric Hammersmith -teatterissa.

National Geographic -kauppa inspiroi poikia

Lauantaina kävimme muiden aktiviteettien ohella The Photographers’ Galleryssa katsomassa valokuvia ja kaffella. Sunnuntaina aistimme kaupunkikulttuuria markkinoilla, missä myytiin kaikkea aivan valtavista munkeista, kirjoihin, lumppuihin ja vintageen. Arvatkaa ostimmeko näitä kaikkia? Ostimme.

Nostalgiaosastoon menee ainakin eeppisen The Way of The Warrior -elokuvan katsominen ja sen tarinan, jossa joudutaan käyttämään peitenimeä Günther, kertominen.

Pauliina puhelinkopissa City of Londonissa

Oli erikoista huomata, että jostain käsittämätömästä syystä Ranska tuntuu kotoisammalta paikalta kuin Lontoo, vaikka lontoo noin kielenä sujuu kertaluokkaa paremmin. Ranskasta englanninkielisiä kirjoja on turha etsiä, joten käytin tilanteen edukseni ja ostin The Art of Scalability -opuksen Foylesin noin seitsemänkerroksisesta kirjakaupasta.

Niin mukavaa meillä oli, että varasimme vielä viikonloppuretken Pariisiin samalla seurueella ennen paluutamme Suomeen.

Kunpa koutsi peluuttais tätä kenttää vähän useemmin. -Hannes

Synttäripiknik

Islannin tulivuorenpurkaus on sekoittanut eurooppalaisten elämää viimeisen viikon ajan. En ollut tullut ajatelleeksi, miten suuria ongelmia euroopanlaajuinen lentokielto voisikaan aiheuttaa, mutta nyt viikon aikana olen ymmärtänyt, miten riippuvaisia olemme lentoliikenteestä.

Tulivuorenpurkaus ja lentokielto osuivat huonoon aikaan Grenoblen opiskelijoita ajatellen. Muissa kouluissa oli lomaa viikko sitten, ja minun koulussani lomaillaan tällä viikolla. Monet ehtivät lähteä lomaretkelle kotimaahansa tai matkailemaan muualle Eurooppaan. Moni kotiinjääneistä kutsui kavereita tai perheenjäseniä luokseen kyläilemään. Nyt kaikki on jumissa.

Rovaniemeläisellä medications without a prescription ystävällämme Lauralla oli kaveri kyläilemässä viikon ajan yhdeksän neliön kokoisessa asuntolahuoneessaan. Viikko meni tiiviissä tunnelmissa, mutta nyt kun vierailu on venynyt melkein tuplapituiseksi, alkaa varmaan pikku hiljaa tuntua ahtaalta. Myös Liinan äiti tuli kyläilemään viime viikonlopuksi ja hänkin on ollut jumissa Grenoblessa kohta viikon ylimääräistä. Harmittaa tietysti, kun työpaperit ja läppärit ovat jääneet kotiin eikä hommia saa tehtyä, mutta eipä kolmen päivän bussimatkakaan Suomeen oikein houkuttele. Ja bussi- ja junalippuja ei tietysti luonnonkatastrofitilanteessa korvaa mikään vakuutusyhtiö. Ruotsalaiselle ystävällemme Jennielle oli tulossa ystävä käymään viikonlopuksi, mutta hänen matkansa peruuntui kokonaan. Joakimin kaksi kaveria oli kylässä viikon ajan hänen 15 neliöisessä kämpässään, mutta he ovat tällä hetkellä jumissa Geneven suljetulla lentoasemalla. Swiss Airlines korvaa kuitenkin hotelliyöt, ja sveitsiläiseen tapaan kuulemma jopa 200 eurolla elämistä päivässä. Pojilla taitaa olla siellä ihan suhteellisen lokoisat oltavat.

Muita ruotsalaisia kavereitamme puolestaan matkusti kotivierailulta Grenobleen autolla. Ruotsista se on mahdollista, ja jos saa houkuteltua auton täyteen matkustajia, hintakaan ei nouse päätä huimaavaksi. Moni ympäri Eurooppaa jumiutunut on alkanut jo huolestua kouluun palaamisesta, kun ensi viikolla alkaa ainakin meidän koulussa tentit, ja harvalla on ottanut muistiinpanoja mukaan viikonlopun kestäväksi suunnitellulle lomaretkelle.

Viimeisen laskupäivän aamu

Meillä kävi Rasmuksen kanssa hyvä tuuri. Olimme varanneet lennot täksi illaksi Lontooseen Elinaa ja Pessiä moikkaamaan, ja olimme jo ihan varmoja, että reissusta ei tule mitään. Ranskassa on tietysti lentokiellon aikana ollut myös junalakko (junahenkilökunnan on helppo kiristää palkkavaatimuksiaan, kun korvaavat liikennevälineet on harvassa), joten kanaalin alittaminen junallakaan ei oikein tullut kysymykseen. Sitä paitsi junalippujen hinnat olisivat varmaan olleet aika tähtitieteellisiä ainakin verrattuna halpoihin lentolippuihimme.

Lähdemme siis viikonlopuksi seikkailemaan Lontooseen, jos lentoa ei enää myöhemmin tänään peruta. Toivottavasti emme jumiudu sinne kovin pitkäksi aikaa, koska ensi tiistaina minulla olisi ensimmäinen tentti. Muiden vahingosta viisastuneena taidan kuitenkin ottaa läppärin ja muistiinpanot mukaan, jos matkasta tuleekin suunniteltua pidempi.

Tuhkapilvi on ollut suosittu keskustelunaihe myös Facebookissa, jossa tulivuori Eyjafjallajökul on muun muassa kerännyt maailmanlaajuisesti 32 000 ilmastonmuutoksesta huolestunutta fania. Toki tulivuori on mainio keino herättää ihmiset miettimään oman liikkumisen kestävyyttä, ja lentokielto kertoo karua kieltä Euroopan juna- ja laivaliikenteen tilasta. Myös When I die, I want my ashes to be spread over Iceland -ryhmään on liittynyt yli kymmenen tuhatta jäsentä, samoin kuin Sanonta “katosi kuin tuhka tuuleen” menetti juuri merkityksensä -ryhmään. Aika huvittavaa.

PS. Minulla oli eilen synttäripäivä, ja nautimme helteisen kuumasta ilmasta piknikillä. Erasmus-synttärijuhlissamme soi Magnus Uggla – Kung för en dag.

Klassista haute montagne -maisemaa La Gravessa

I love Gre -hali

Matkamme oli ihana, ja saimme napattua muutamia onnistuneita, varmasti epätyypillisiä otoksia Pariisista. Aurinko helli matkalaisia erityisesti lauantaisella piknikillämme, ja herätimme tiimipukeutumisellamme hupia vähemmän turistimaisissa cheap online pharmacy turisteissa (jotka tosin jonottivat turistimaisesti yhteen Seinen risteilyaluksista). Matkaamme vaikeutti rautatietyöläisten lakko, ja mahduimme hädin tuskin sisään junaan menomatkalla, mutta paluujuna oli tyylikkäästi tyhjä. Näimme vahingossa Eiffel-tornin, vierailimme Palais de Tokyossa ja katsoimme innostavan  skeittileffan. Kurkistelimme sisään maanantaisin suljettujen valokuvanäyttelyiden ikkunoista. Tapasimme myös melkein sattumalta ystävämme Sakarin ja kävimme cooleille pariisilaisille tarkoitetulla Showcase-clubilla. Emme olleet tarpeeksi cooleja. Söimme todella herkullista kalaa ja etanoita. Hostelli oli hyvä, mutta hiukan kaukana keskustasta. Matkustimme metrolla ja yöbusseilla ja kävelimme niin paljon, että jalat ovat tulivat kipeiksi. Matkasta jäi ihana muisto, nyt on kivaa olla taas kotona.

Halaukset oli matkan teema

Rasmuksen suosikkipankkiautomaatti

Sieltä se torni kurkistaa

Piknikillä Seinen rannalla - varsinainen smultronställe

Otos Palais de Tokyon puhuttelevasta taidenäyttelystä