Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet sieltä tähänastisen elämäni kaikkein intensiivisimmästä päästä. Tavallaan olisi mukavaa maistella jokainen uusi kokemus kukin kerrallaan, levätä välissä ja sitten kirjata ehyt kertomus blogiin. Näin en ehtinyt tekemään, joten seuraa jonkinlainen muistio päivästä La Gravessa, turnausmatkasta Ranskan insinöörikoulujen korismestaruuksiin ja pääsiäisestä Chamonix’ssa. Lue lisää »
Arkisto aihealueen ‘Laskettelu’ kirjoituksille
Merkittävä kalustopäivitys
6/3/2010Nimi on enne ilmeisesti myös blogeille. Petin Grenoblen suomalaisten lumilautailijoiden klaanin ja ostin sukset, puikot, skimbat puolitoista viikkoa sitten. Ajatus on kytenyt mielessäni jo aika pitkään, mutta tähän asti olen tukahduttanut vaihtoaikeet ja jatkanut tyytyväisenä lumilautailijana. Viime viikolla sitten osana aikuiseksikasvamisprosessia tai ties mitä kävelin ulos webbiteknologiakurssin luennolta ja marssin Espace Montagneen ostamaan sukset. Lue lisää »
Siellä vuoret ovat vielä nuoria
21/2/2010Chamonix on tarunhohtoinen alppinismin synnyinkehto, paikka, josta monilla taitaa olla jonkinlainen mielipide vaikkei siellä olisi käynytkään. Nyt siellä seitsemän päivää laskeneena haluan kertoa millainen ensivaikutelma Chamonix’n laaksosta jäi.
Laakso eroaa kaikista aiemmin näkemistäni laskettelukeskuksista monilta osin. Heti menomatka oli erilainen: Chamonix’hin pääsee mukavasti junalla. Lue lisää »
Chamonix ja hiihtoloma
21/2/2010Vietimme unohtumattoman hiihtolomaviikon legendaarisessa Chamonix’in laskettelukeskuksessa Mont Blancin juurella ruotsalaisten erasmus-ystäviemme Jennien, Tobiaksen ja Joakimin kanssa. Tapasimme reissulla myös Rasmuksen Pus-Basket -kaverin Mikon ja hänen perheensä, jotka jäivät lumille kokonaiseksi kuukaudeksi. Pääsimme nauttimaan porottavan kuumasta auringonpaisteesta, pitkistä ja jyrkistä rinteistä, lumipyrystä ja pehmeistä offareista. Ensimmäisen kerran tänä kautena saatiin panda-rusketus without prescription drugs ja minä sain 30 mäkipäivän tavoitteeni täyteen. Lue lisää »
Pakoretki ja Ski Voile
26/1/2010Onpa mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Voi kai sanoa pitkästä aikaa sillä Pauliina on tuottanut neljä postia en suite oman edelliseni jälkeen. Olen tehnyt ja kokenut tammikuun aikana paljon, lisäksi olin kipeänä muutaman päivän viime viikolla. Ajattelin tänään kirjoittaa pääasiassa viimeisestä, aika huikeesta reissusta eli Ski Voilesta Antibes’issa. Lue lisää »
Uusi tuttavuus: Serre Chevalier
29/12/2009Rauhallisen joulun jälkeen olemme vaihtaneet maisemaa Serre Chevalieriin. Vain 60 kilometrin siirtyminen Les Deux Alpesilta tänne taittui kahdella bussilla noin kolmessa tunnissa. Vaihdon suoritimme Bourg D’Oisanin kylässä bussiin, joka oli tupaten täynnä lapsiperheitä, ja tavaramme mahtuivat kyytiin vain väkivalloin. Perillä Villeneuvessa pääsimme muuttamaan varaamaamme huoneistoon heti. Kämppä on nimellisesti seitsemälle hengelle, mutta oikeastaan sopiva viidelle, ja jo nyt yksi nukkuu olohuoneessa. Lue lisää »
Tilanneraportti sisältää tartifletteä
22/12/2009Päivitysrintamalla on ollut hiljaista ensin tenttien ja sitten muiden kiireiden takia. Viime viikolla tein kuusi tenttiä, neljä oikeaa insinöörikurssia, yhden bisneskurssin ja ranskan kurssin. Tentit ovat ranskalaisillekin opiskelijoille eräänlaisia nopeuskilpailuja, useimmissa tenteissä sai olla opintomateriaali mukana, mutta harva ehtii tehdä kaikkia tehtäviä. No, vaihtareille ei annettu lisäaikaa, joten kielirajoitteisena ja tenteissä pohdiskeluun taipuvaisena omat suoritukseni tuntuivat aika säälittäviltä yrityksiltä. Torstaina sitten kahden tentin jälkeen koitti vapaus ja suuntasinkin koristreenien jälkeen Guinness-illalliselle. On muuten käsittämätöntä miten Lue lisää »
Päivä auringossa
8/12/2009Alkusyksystä ihmettelin useaan otteeseen, miksi olen tullut vaihtoon Grenobleen. Kaupungissa ei ole juuri mitään erikoista, kulttuuritarjonta on heikkoa, kouluni ei ole erityisen kehuttava, eikä ilmastokaan ole mitenkään poikkeuksellisen miellyttävä. Mutta nyt laskettelukausi on päässyt kunnolla alkuun, ja muistan taas, mitä varten täällä oikein ollaan. Lue lisää »
Mikä ihana Alppi-maa
27/11/2009
La Plagne, ParadiSki
Oih, olen niin iloinen, että valitsin Ranskan vaihtokohteekseni. (Vaikka Rasmus tässä taannoin kirosi, että ranskan kielen opettelu on tuottanut hänelle aina pelkkää kärsimystä: yläasteella, lukiossa, TKK:lla ja nyt koettelemuksista karmein, yli-innokkaiden grande-ecole-insinöörien Ensimag… Harmi johtui vaikeasta koulutehtävästä ja on nyt mennyt ainakin enimmäkseen ohi, mutta en kiellä etteikö Ranska hataralla kielitaidolla ja kummajaismaisella opiskelukulttuurillaan olisi minustakin superhaastava vaihtokohde.) Englannin- tai vaikkapa ruotsinkielinen kohde olisi varmasti aluksi ollut miellyttävämpi, ja olisi ehkä edelleenkin, kun opiskelu olisi niin paljon helpompaa, ja yliopiston ilmapiirikin muistuttaisi enemmän sitä, mihin olemme tottuneet. Luennot eivät siis muistuttaisi saneluharjoitusta, ja tenttivastauksissa vastauksen muoto ja rivien oikea määrä eivät painaisi enemmän, kuin omaksutut tiedot. Kaikesta tästä huolimatta, olen edelleenkin erittäin tyytyväinen, että tulin juuri Grenobleen. Lue lisää »





