Piknikillä Aurinkokuninkaan puutarhassa

Tapasimme vanhat ystävämme Pessin ja Elinan viikko sitten Pariisissa. Vaikka ilmat eivät olleetkaan ihan yhtä suotuisat, kuin viime vierailullamme, pääsimme kuitenkin nauttimaan täysin siemauksin pariisilaistunnelmaa, ranskalaisia herkkuja ja jopa kulttuuria. Muistelimme vanhoja ja suunnittelimme uusia seikkailuja. Toimme myös mukanamme yllärimies-Mikon Turusta, ja poikien juoni hiukan sekoittaa matkapakkaa tuntui onnistuneen. Mikko oli reissaamassa Euroopassa ja kävi samalla luonamme Grenoblessa. Hän oli varannut paluulennon Suomeen Pariisista, joten Pessin ja Elinan yllättäminen ja Pariisin-kierros onnistuivat mainiosti samalla ressulla.

Olemme viettäneet jo kolme turistiviikonloppua Pariisissa Rasmuksen kanssa, joten sovimme heti alkuun, että hajaannumme hetkeksi kun Pessi ja Elina katsastavat Louvren ja Eiffel-tornin huipun. Me emme tosin myöskään ole ikinä nousseet huipulle asti, mutta korkeanpaikankammon ja erasmus-budjetin puitteissa päätimme jättää tälläkin kertaa väliin. Sen sijaan keksimme monta hyvää näkemisen arvoista paikkaa, joissa emme olleet vielä päässeet käymään.

Turisteja jonottamassa Eiffel-torniin

Yksi uusista tuttavuuksista olisi ollut Pariisin modernin taiteen museo, jossa tapahtui viime kuussa merkittävä tauluvarkaus. Muistimme kyllä, ettemme näkisi muun muassa Picasson ja Matissen kuuluisia teoksia, jotka olivat viiden varastetun taulun joukossa, mutta kuvittelimme, että museolla olisi jotakin muutakin näytettävää ja rikostutkinnat selvitettynä kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen. Museo oli kuitenkin kiinni, ja meille kävi samalla tavalla kuin viimeksi, eli jouduimme tyytymään Palais de Tokyon näyttelyyn. Tarjolla oli onneksi uusi näyttely kiinnostavia valokuvia. Koska ulkona satoi vettä kuin saavista kaataen, päätimme katsoa näyttelyn ja nauttia sen jälkeen lasilliset ranskalaista omenasiideriä museon kahviossa, mikä sekin oli kiinnostava kokemus. Palais de Tokyo on muuten ilmeisesti nimetty sen sijaintikadun entisen nimen (1918-1945), Avenue de Tokyon mukaan. Eli se niistä nimeen liittyvistä jännittävistä salaliittoteorioista.

Mikko uskoo saavansa ruokamyrkytyksen

Versaillesin palatsi ja puisto olivat myös kohde, jota emme olleet vielä valloittaneet aikaisemmilla retkillämme. Olemme joka kerta miettineet, että menemme sinne, mutta tunnin junamatka ja huhut valtavista yleisömääristä ovat aina saaneet toisiin aatoksiin. Tälläkin kertaa äänestin voimakkaasti Luxembourgin puutarhassa nautittavan piknikin puolesta, mutta päätimme kuitenkin suunnata nokat kohti Aurinkokuninkaan vaatimatonta kotia. Meillä kävi tuuri, koska ymmärsimme epäselvän ja tietysti vain ranskaksi kuulutetun kuulutuksen siitä, että eurooppalaiset opiskelijat voivat marssia jonon ohi suoraan sisäänkäynnille ja pääsevät ilmaiseksi sisään. Olimme jonottaneet tuolloin vasta puolisen tuntia ja jonoa olisi riittänyt vielä pitkään. Lisäksi liput olisivat olleet aika kalliit, joten tuli heti voittajafiilis kun pääsi ilmaiseksi sisään.

Palatsi oli upea ja jaksoimme kiertää ehkä yhden kolmasosan sen sadoista huoneista. Sisällä oli tietysti paljon muitakin turisteja, joten päätimme tyytyä melko pikaiseen kierrokseen ja siirtyä pihalle nauttimaan auringosta ja piknik-herkuista. Mikon piti myös ehtiä vielä myöhemmin samana iltapäivänä lähtevälle lennolleen, joten meillä oli hyvä tekosyy katsoa linnan loistoa melko rivakkaan tahtiin. Näimme kuitenkin kuuluisan peilisalin ja Aurinkokuninkaan majesteetillisen vuoteen.

Ystävykset iltapäiväajelulla

Puutarhassa panimme merkille, että hulluille turisteille vuokrattiin golf-autoja, jotta tiluksiin tutustuminen ei kävisi ihan urheilusta, ja koska auton sai vuokrata sopuhintaan ja siihen mahtui neljä kyytiläistä, otimme tietysti tarjouksen vastaan. Köröttelimme katsomaan Marie Antoinetten palatsia puutarhaan laidalla ja nautimme hauskasta päiväajelusta. Valitettavasti autojen kuljettamisessa oli 24 vuoden ikäräja, joten minä ja Elina emme päässeet ajamisen huvista nauttimaan. Valitsimme ulkoilupäivämme hyvin, koska aurinko paistoi iltaan asti täydeltä terältä, kun taas muina päivinä Pariisissa oli melko viileätä ja sateista.

Kävimme Rasmuksen kanssa katsomassa viime vuonna kuolleen pariisilaisvalokuvaaja Willy Ronisin näyttelyn sillä aikaa kun Pessi ja Elina tutustuivat Louvren antiin. Olimme jo syksyllä innostuneet hänen töistään, joita olimme nähneet eräässä valokuvauslehdessä ja nyt olimme innoissamme siitä, että pääsimme katsomaan otoksia myös livenä. Näyttely oli kiinnostava Pariisi-turistille, koska Ronis on kuvannut paljon Pariisia hyvin kauniisti vuosikymmenten saatossa aina toisesta maailmansodasta viime vuosiin asti. Hänellä on myös paljon muita kiinnostavia kuvia.

Matkamme sisälsi turismin lisäksi määrätietoista kulinarismia: prescription drugs online without a prescription maistoimme tartarpihviä, simpukoita ja ranskalaisia, aitoja ranskalaisia täytettyjä lättyjä, crêpejä ja galetteja, paljon croissanteja, alsacelaisia makkaroita, viinejä, juustoja ja tietysti paikallista kebabia. Uskokaa tai älkää, raa’asta jauhelihasta valmistettu tartarpihvi oli ehdoton suosikkini. Harmittaa vieläkin, että olin sellainen nyhverö enkä ottanut omaa annosta. Grenoblessa on siis tavoitteena syödä vielä yhden kerran ulkona viimeisten päivien aikana, ja silloin tilaan oman tartarin.

Tagit: matka, Pariisi, ruoka, Valokuvaus