Aamiainen
Ja kiireessään Rasmus tietysti unohti mainita kaikki minua pyöräretkellä kiinnostaneet asiat: kotieläimet, kukat, järven, yöpymiskylämme ja retkellä nautitut ruuat. Tämä on siis jatkoa Rasmuksen jutulle huimasta pyöräseikkalustamme.
Grenoblea ympäröivän maaseudun asukkaat ovat luomumaidon ystäviä. Siltä ainakin näytti, koska jokaisen talon pihalla oli pari kolme lehmää märehtimässä puiden varjossa. Ne olivat onnellisia lehmiä, joilla on tilaa juosta ja haistella, ja joiden vasikat saavat harjoitella elämää kaikessa rauhassa välittämättä tehotuotantopaineista. Välillä laumoja näkyi laiduntavan jopa jyrkillä vuorenrinteillä. Lehmät näyttivät siltä, että ne kierisivät pian rinnettä alas, jos ne menettäisivät tiukan sorkkaotteensa maanpinnasta. Silti ne tuntuivat olevan tyytyväisiä oloonsa pikku laumassaan.
buy amoxicillin width=”320″ height=”213″ />Lehmiä niityllä
Lisäksi näimme lammaslaumoja, pikkuisia partapukkeja, kanoja, hevosia, kissoja ja koiria. Tämän kevään eläinvauvat olivat jo vanhempiensa mukana laitumella, ja pikku karitsat, varsat ja tiput nauttivat auringosta ja tuulesta vuoristoisilla pelloilla ja pihoilla. En usko, että talojen omistajat saavat elantonsa näistä eläimistä.
Toinen kiinnostukseni kohde tällä retkellä olivat kukat. Kaupungit olivat täynnä ruusuja. Suuria punaisia, keltaisia, vaaleanpunaisia ja oransseja ruusuja, jotka kasvoivat valtavissa puissa pihoilla ja suurina köynnöksinä talojen seinustoilla. Lisäksi pellot olivat punaisinaan unikkoja, keltaisinaan niittyleinikkejä ja valkoisinaan päivänkakkaroita. Arvatkaa vain, olisiko tehnyt mieli poimia niitä, mutta pyöräretkeläisen on hiukan vaikeata kuljettaa kukka-aarteita mukanaan kovin kauas. Kukkakuvien puolesta oli harmi, että kamera oli Rasmuksella, koska nyt kaunein loisto jäi ikuistamatta jälkipolville. Mieleeni painui kuitenkin paljon kauniita kukkakuvia.
Retkemme suunautui Paladru-järvelle, jonka vesi oli jäisen kylmää. En uskaltautunut edes uimaan, kastoin vain varpaita. Ei tietysti ole ihme, että vesi on hyytävää, koska se tulee sulamisvesinä edelleen lumihuippuisilta vuorilta, eikä ole kerennyt lämmetä juurikaan järveen asti ehtiessään. Vesi oli kuitenkin kirkasta, ja mukava hiekkapohja takaa keskikesän turisteille hyvät uimaolosuhteet. Rannalla oli elämää kuin Kanariansaarilla konsanaan, ja kioskikaupustelijat myivät vilukissaturisteille monenmoista uimalelua ja järvikrääsää, vaikka kukaan muukaan ei näyttänyt hinkuvan veteen.
Paladru-kylä puolestaan oli idyllinen ja eloisa, kuitenkin kaukana turistimeiningistä. Illalla kun saavuimme perille uupuneina päivän pyöräilystä, ravintoloista levisi ihania ruuantuoksuja kaduille, ihmiset istuivat terasseilla nauttimassa järven antimia ja kylän kolmesta hotellista kaksi oli täynnä. Söimme maittavia herkkuja pimenevässä illassa helpottuneina majapaikan löytymisestä ja aistimme tunnelmaa. Liikkeellä oli vielä tuolloin monenmoista lomailijaa, iältään vauvasta vaariin. Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan ranskalaisia. Ehkäpä ulkomaalaisturistit ilmestyvät kylään vasta kesemmällä.
Tasaista tietä on mukava polkea
Retkemme taisi ruokahuollon puolesta olla enemmänkin laihdutus- kuin varsinainen kulinarismimatka. (Ei ollenkaan huono juttu ottaen huomioon viimeaikaiset ja tulevat herkuttelut!) Söimme kerran kunnolla, nimittäin hotellimme ravintolassa, mutta muuten poljimme Orangina-limpparin, veden, banaanien, eväsleipien ja myslipatukoiden voimin. Oli kiljuva nälkä illalla kun saavuimme hotellille, ja sama juttu kun pääsimme takaisin kotiin. Hotelli-illalliseemme kuului ranskalaista häränpihviä (joka oli niin mureaa ja herkullista, että sitä pystyi leikkaamaan vaikka pelkällä haarukalla), suomalaisina pitämiämme erikoisuuksia neulamuikkuja, jotakin toista paikallisesta järvestä pyydystettyä kalaa, mansikoita, suklaakakkua ja salaatteja. Paikallinen hintataso oli melko alhainen, ja koska hotellihuone kahdelle maksoi vain 35e/yö ja ottaen huomioon päivän energiankulutuksen päätimme, että voimme hieman herkutella. Kyllä kannatti, nimittäin sunnuntain pyöräilyosuudellame ei ollutkaan yhtään kauppaa tai lounaspaikkaa auki. Edellisillan pihvi mahassa sotki kuitenkin helposti vielä toiset 50km.
Minullakin oli hauskaa pyöräretkellä. En olisi uskonut, että jaksan polkea noin pitkän matkan, ja vielä paljon ylämäkiä. Joissakin kohdissa jouduin taluttamaan, ja matkan jälkeen on todellakin ollut takalisto hellänä. Ehkä tästä voisi tulla meille uusi yhteinen harrastus, Suomessa minulla olisi vähän parempi pyöräkin. Nyt otetaan pari päivää iisisti, ja sitten vielä viikonlopuksi Pariisiin Pessin ja Elinan kanssa.